Oikeistorintamalta ei mitään uutta
Hallituksen ideoima työttömiä koskeva ns. aktiivimalli herätti jo valmisteluvaiheessaan kritiikkiä ja vastustusta. Eduskunta kuitenkin hyväksyi lain, ja se tuli voimaan vuoden 2018 alusta alkaen.
Joulukuun loppupuolella julkisuuteen ilmestyi lain perumista vaativa kansalaisaloite. Se on kerännyt kolmessa viikossa 120 000 nimeä (tilanne 10.1.), ja allekirjoittaneiden määrä lisääntyy edelleenkin päivittäin.
Jostain syystä suomalaiset ovat nyt heränneet kritisoimaan/vastustamaan päättäjiä, vaikka työttömien ja muiden pienituloisten asemaa on heikennetty koko hallituskauden ajan. Tästä esimerkkinä mainittakoon vaikkapa työttömyysetuuksien indeksien jäädyttäminen, opintotuen heikentäminen ja ansiosidonnaisen työttömyysturvan keston lyhentäminen. Aktiivimalli on oikeastaan vain luonnollinen jatke systemaattisessa eriarvostamispolitiikassa, joskin se on tähän mennessä toteutettujen heikennyksien pohjakosketus. Lakia onkin luonnehdittu epäoikeudenmukaiseksi ja jopa työttömien ihmisarvoa loukkaavaksi. Eikä touhu suinkaan pysähdy aktiivimalliin, vaan uusia karensseja, sanktioita ja muita sudenkuoppia viritellään hallituksen toimesta myös jatkossa.
Aktiivimallissahan kysymys on siitä, että työtä vailla oleva ihminen kiristetään osallistumaan kolmen kuukauden aikana tiettyyn määrään ”työllistymistä edistävää” toimintaa. Mikäli työtön ei halua tai pysty olemaan em. tavalla aktiivinen, hänen työttömyysetuuttaan leikataan. Työtön ei missään tapauksessa saa itse arvioida, edistääkö ”työllistymistä edistävä” toiminta hänen työllistymistään, vaan se päätetään hänen puolestaan. Varsinkin monille syrjäseudulla asuville aktiivimalli tietää useastakin syystä ongelmia, ja samoin on asia sellaisten työttömien kohdalla, joiden terveystilanne estää aktiivimallin velvoitteiden noudattamisen. Useat ihmiset ovat lisäksi ns. erittäin hankalasti työllistyviä, jolloin jäykkä aktiivimalli tietää heille pelkästään murhetta ja ylimääräistä päänvaivaa. Toki jotkut harvat saattavat laista hyötyä ja jopa työllistyäkin, mutta ajatus siitä, että pienestä rahamäärästä uhataan nylkeä vielä muutama ropo lisää, herättää ihmetystä. Kysymys onkin pitkälti henkisestä nöyryyttämisestä – jo valmiiksi alakuloista mieltä poljetaan yhä enemmän lyttyyn.
Hallitus ahdistaa pienituloiset nurkkaan ja pelottelee riistävänsä heiltä mahdollisuuden toimeentuloon. Vinoutunut prässääminen herättää katkeruutta jo itsessäänkin, mutta etenkin siksi, että samanaikaisesti kun hallitus kaapii lantteja köyhien taskuista, se mahdollistaa kaikkein varakkaimpien pääsyn nauttimaan yksinoikeudella talouskasvun hedelmistä. Mainittakoon esimerkkeinä vaikkapa yritysten ”aggressiivisen verosuunnittelun” salliminen, pääomatulojen mitätön veroprosentti, johtajien valtavat palkat ja palkkiot, tuloerojen jatkuvan kasvun huomiotta jättäminen jne. Tässä kehityksessä on edetty pikku hiljaa ennen näkemättömälle tasolle. Kurjistamistoimiakaan ei enää edes pyritä peittelemään.
Kansalaisaloitteen suosiosta päätellen aktiivimalli on kuitenkin saanut monien silmät aukeamaan. On huomattu, että ihmisiä kohdellaan Suomessa hävyttömän eriarvoisesti.
Päättäjiä pitäisi yrittää auttaa
Eräs hallituksen perustelu aktiivimallin käyttöönotolle on ollut se, että laki ehkäisee tai ainakin hillitsee työttömien syrjäytymistä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että hallituksen jäsenet ovat itse vieraantuneet ja syrjäytyneet. He ovat täysin ulkona pienituloisten eläkeläisten, sairaiden, opiskelijoiden, työttömien tai muuten vain heikossa taloudellisessa asemassa olevien ihmisten arkielämästä. Kun tarkastelee hallituksessa istuvien (pääministeri etunenässä) taustoja, on ymmärryksen ja empatian puute oikeastaan luonnollista; kylmä laskelmointi on elintärkeää bisnesmaailmassa, jossa kaikki mitataan sen perusteella, paljonko kukakin tai mikäkin yksilö/yksikkö tekee voittoa tai tappiota. Poliitikoille pitäisikin mitä pikimmiten kertoa, että yhteiskunta on yritystä monimutkaisempi kokonaisuus - kaikkea sen sisällä (tai ulkopuolella) tapahtuvaa ei voi eikä kannata yrittää laskea pelkästään rahassa.
Ministereitä täytyisi neuvoa ja opastaa runsaasti. Ensimmäiseksi heitä tulisi valaista siitä, että tuskin kukaan haluaa tieten tahtoen olla köyhä. Mutta jos ja kun joku on sellaiseksi ajautunut, ei häntä kannata potkia päähän tai painaa entistäkin litteämmäksi maahan. Tämän asian pitäisi jokaisen hallituksen jäsenen kyetä mahdollisimman nopeasti käsittämään. Sellaista kehitystä, jossa kansakuntaa tökitään kahteen eri porukkaan, tulisi näet jarruttaa eikä edesauttaa. Pitkässä juoksussa kahtiajakautumisesta kun ei ole hyviä seurauksia. Tämä tulisi hallituksen jäsenille selkokielellä selittää.
Jos poliitikko on edennyt urallaan hallituksen jäseneksi saakka, on hän kiistatta tehnyt ainakin jossain vaiheessa jotain luottamusta herättävää. Tämä antaa toivoa ja uskoa siitä, että hallituksen poliitikoilla on joskus ollut todellisuutta vastaava käsitys maailman menosta. Virkaan päästyäänkin pitäisi kuitenkin yrittää pysyä mukana kärryillä. Vastuullisuus ja kokonaisuuksien hahmottamiskyky korostuvat, kun valmistellaan ja tehdään satoja tuhansia ihmisiä koskevia päätöksiä. Luottamusasemaan valitun pitää yrittää käsittää millaisia seurauksia ja seurausten seurauksia tylyydellä ja epäoikeudenmukaisuudella voi olla. Itse asiassa tuollaisessa asetelmassa poliittinen kyvykkyys vasta punnitaan: miten pystyä asettumaan toisten ihmisten asemaan ja miten ymmärtää heidät osana samaa yhteiskuntaa, missä itse elää. Tämän yhteiskunnan tulisi kaiken lisäksi olla demokraattinen ja jopa tasa-arvoinen, ja sen tulisi myös pysyä sellaisena.
Hallituksen jäsenten kannattaisi tehdä rohkeasti tuttavuutta erilaisten ihmis-/yhteiskuntatieteiden kanssa. Esimerkiksi psykologian, filosofian tai sosiologian opintoihin heitä tulisi kannustaa. Miksei myös jonkinlainen valtio-oppia käsittelevä kurssi voisi tulla kysymykseen. Eräs oivallinen keino kehittää omaa poliittista käsityskykyä on tutustua Suomen menneisyyteen. Alkajaisiksi hallituksessa istuvan kannattaa avata historiankirjaa sellaisesta kohdasta, missä puhutaan maassamme likimain tarkalleen sata vuotta sitten sattuneista tapahtumista. Vuoden 1918 alkupuoliskoon tutustuttuaan voi ministeri lähteä selailemaan taaksepäin. Silloin hän kukaties oivaltaa, minkälainen kehitys ja millaiset arvovalinnat ja päätökset ovat kevät-talven tilanteeseen johtaneet. Suomi oli sata vuotta sitten tietysti erilainen kuin nyt, mutta epäoikeudenmukaisuus ja köyhyys ovat edelleen olemassa.
Hallituksessa istuva aktiivimallin kannattaja voi kaikesta huolimatta olla onnellinen ja rauhallinen; tämän päivän työttömät ja muut ”vähäosaiset” eivät ole yhdistäneet voimiaan samalla tavoin kuin vuonna 1918. Olisikohan niin, ettei nykyajan kurjalistoa ole vielä ”kyykytetty” tarpeeksi?